Vuokra-asunnon hinta vaikuttaa entistä enemmän markkinoilla

admin

Tilastokeskuksen vastikään julkaistun vuosineljännestilaston mukaan vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat jälleen loppuvuonna. Vuokranantajien mukaan vapaarahoitteisten asuntojen kysyntä on hiipunut. Asukkaista on tullut entistä hintatietoisempia.

– Vaikka vuokranantajat uutisoivat, että vuokrapyynnöt ovat historiallisen maltilliset ja ennustavat tilanteen jatkuvan myös koronapandemian rauhoittumisen jälkeen, on muistettava, että vuokrat ovat historiallisen korkealla tasolla erityisesti pääkaupunkiseudulla. Eli vuokrissa on asukkaan näkökulmasta katsottuna tiputtamisen varaa reippaasti, kun vuokria vertaa ARA-asuntojen hintoihin. Asukkaiden maksukyky on tullut selvästi vastaan, toteaa Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita.

Asunnon hankinnassa on perinteisesti vaikuttanut erityisesti sijainti ja asunnon kunto.

– Nuo seikat vaikuttavat varmasti jatkossakin, mutta sen lisäksi markkinoilla pitää ottaa entistä enemmän hinta huomioon. Todennäköisesti myös vuokranantaja asiakaspalveluhenkisyys vaikuttaa tulevaisuudessa siihen, kenen asuntoon asukas haluaa asettua. Myös vuokra-asumisessa vaikuttaa entistä enemmän asiakkaan kokemus palvelusta, tähdentää Viita.

Vuokratilanne Tilastokeskuksen tilastojen mukaan loka-joulukuussa 2021:

                                                                                       Vapaarahoitt. asunnot      ARA-asunnot

(uudet vuokrasopimukset)

Helsinki (keskimäärin)                                                   22,8 €/m2/kk                      13,4 €/m2/kk

Espoo-Kauniainen                                                         19,4 €/m2/kk                      13,5 €/m2/kk

Vantaa                                                                           19,3€/m2/kk                      13,8 €/m2/kk

Tampere                                                                        16,4 €/m2/kk                      12,5 €/m2/kk

Turku                                                                              15,8 €/m2/kk                      11,6 €/m2/kk

Jyväskylä                                                                        15,2 €/m2/kk                      12,0 €/m2/kk

Kuopio                                                                           15,1 €/m2/kk                      12,0 €/m2/kk

Oulu                                                                               14,1€/m2/kk                      11,2 €/m2/kk

Vapaarahoitteiset vuokrat ovat vuoteen 2015 verrattuna nousseet eniten Turussa (10,7 %) ja Keravalla (10,3 %). Pienintä niiden nousu on ollut Seinäjoella (3,7%) ja Hämeenlinnassa (4,3 %). Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteiset vuokrat ovat nousseet 8,7 prosenttia ja muualla Suomessa 7,2 prosenttia vuodesta 2015.

Ara-vuokra-asuntojen vuokrat ovat nousseet vuodesta 2015 pääkaupunkiseudulla 9,2 prosenttia ja muualla Suomessa 7,0 prosenttia. Ara-vuokra-asuntojen vuokrat ovat nousseet eniten Kuopiossa (12,0 %) ja vähiten Rovaniemellä (2,7%).

boho.fi

Vuokra-asumista Suomessa

Vastaa