Asuntosäätiöltä 91 uutta vuokra-asuntoa Espoon Finnooseen

admin

Asuntosäätiö aloittaa lokakuussa uuden vuokrakohteen rakennuttamisen Espoon Finnooseen. Asuntojen arvioitu valmistumisaika on syksyllä 2024.

Asuntosäätiön uuden vuokrakohteen rakennustyöt alkavat lokakuussa Espoon Finnoossa Hannuksenkuja 17:ssa. 13-kerroksiseen kohteeseen valmistuu 91 vuokra-asuntoa, joiden koot vaihtelevat yksiöistä viiden huoneen asuntoihin. Kaikissa asunnoissa on parveke. Asunnot ovat korkotuettuja vuokra-asuntoja, joiden asukasvalinnat perustuvat hakijoiden asunnontarpeeseen, varallisuuteen ja tuloihin.

”Hannuksenkujan uudiskohde tukee tavoitettamme kehittää kohtuuhintaisia ja kestäviä asuinympäristöjä. A-energialuokan talomme rakentuu uuden metroaseman läheisyyteen ekologiseen Finnoon kaupunginosaan, johon on suunniteltu asuntoja yhteensä 17 000 asukkaalle”, sanoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.

Finnoossa rakentamista ohjaavat vähäpäästöiset ja kestävät ratkaisut muun muassa kaavoituksen ja energiankäytön osalta. Alueen rakentajilta edellytetään sitoutumista rakennusten energiatehokkuutta edistäviin ratkaisuihin, esimerkiksi rakennusten energiankäytön mittaamiseen.

Talon ylimpään kerrokseen tulee kaksi yhteissaunaa ja terassillista kerhotilaa sekä etätyöhuone. Lisäksi talossa on asuntokohtaiset irtaimistovarastot, polkupyörä-, lastenvaunu- ja ulkoiluvälinevarastot, pesula sekä kaksi kuivaushuonetta. Talon kivijalkaan tulee myös kaksi liiketilaa. Kohteen autopaikat sijaitsevat samaan kortteliin rakennettavassa pysäköintilaitoksessa.

Kohde valmistuu muutaman sadan metrin päähän Finnoon metroasemasta, joka aukeaa liikenteelle arviolta vuoden 2023 aikana. Metrolla pääsee Helsingin keskustaan reilussa 20 minuutissa. Finnoon palvelut painottuvat metroaseman ympäristöön ja lähistöllä sijaitsevat myös kauppakeskus Ison Omenan ja Suomenojan palvelut. Hannuksenkuja 17:n rakentajana toimii Lujatalo Oy ja suunnittelusta on vastannut Avarrus Arkkitehdit Oy.

Alennusmyynnit verkossa

Etsitkö alennustuotteita, tai vaan uusia ideoita lahjoiksi, tai miksei itselle alennusmyynnit ja alennukset ovat monilla sivustoilla saatavissa ja monista eri tuotteista. Alennuskooditsuomi.fi sivusto tuo tarjolla mm. vaatteita sekä miehille, naisille, että lapsille sekä suomalaisista että kansainvälisistä verkkokaupoista.

boho.fi

Vuokra-asumista Suomessa


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen

Vastaa