Asuntomarkkinoiden yleiskatsaus

admin

Tulevaan asuntotarpeeseen nähden Suomessa rakennetaan nyt suhteellisen vähän uusia kohteita. Suomeen tarvitaan vuosittain noin 35 000 uutta asuntoa, ja vuoden 2024 aikana liikkeelle on lähtenyt vain murto-osa vuosittaisesta asuntotarpeesta. Suurimmilla rakennusliikkeillä on paljon myymättömiä asuntoja, joten sijoitusasunnon voikin saada poikkeuksellisen edullisesti jopa kasvukeskuksesta. Käynnissä olevien niin kutsuttujen asunto-ostajan markkinoiden tuomat tilaisuudet kannattaakin hyödyntää. Tällaisia hyviä ostopaikkoja on vain harvoin tarjolla.
 
Uusien asuntojen vuosittainen tarve yhdistettynä nykyiseen alhaisen rakentamisen määrään voi nostaa vuokrien hintoja tulevien vuosien aikana. Rakennuskustannukset eivät ennusteiden mukaan ole myöskään laskemassa, vaikka uusia asuntoja tarvitaan lisää. Näin ollen asuntokaupan elpymisen jälkeen myös asuntojen hintojen voidaan yleisesti ottaen arvioida nousevan. Yhtenä syynä rakennuskustannusten nousuun on tiukentuva lainsäädäntö erityisesti energiatehokkuuden ja ympäristönsuojelun osalta, ja uusi rakentamislaki astuukin voimaan 1.1.2025. Rakentamislaista voi lukea lisää ympäristöministeriön sivuilta tästä.

Rahoitus ja korot

Koroista on tullut hyviä uutisia asuntosijoittajalle viime aikoina. Korot ovat jatkaneet tasaista laskuaan ja pankkien ennusteiden mukaan kehitys pysyy samanlaisena. Euroopan keskuspankki (EKP) laski ohjauskorkoa 4,0 prosenttiyksiköstä 3,75 prosenttiyksikköön. Asuntolainoille tyypillinen 12 kk euribor painui kesäkuussa alle 3,7 %:iin ja saman suuntaista laskua on nähtävillä myös kolmen ja kuuden kuukauden euriborkoroissa. Perjantaina 12.7.2024 12 kk euribor oli 3,564 %.
 
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn arvioi Euroopan keskuspankin (EKP) leikkaavan ohjauskorkoaan kahdesti ja korkojen laskevan kaksi kertaa 0,25 prosenttiyksikköä vielä tämän vuoden puolella. Mikäli Olli Rehnin ennuste toteutuu, vuoden 2024 lopussa korot ovat 3,25 prosenttiyksikössä. Esimerkiksi 100 000 € lainassa asuntosijoittajalle näkyvä vaikutus olisi 500 € vuodessa. OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen odottaa korkojen aikanaan vakautuvan 2,5 % pintaan.

Lainsäädäntö ja verotus

Yleinen arvonlisäverokanta nousee nykyisestä 24 %:sta 25,5 %:iin 1.9.2024 alkaen ja muutos näkyy monien palveluiden hinnoissa. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist on arvioinut, että inflaatio voi kasvaa muutoksen myötä. Toisaalta asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden varainsiirtovero keveni 1.1.2024 alkaen merkittävästi 2 %:sta 1,5 %:iin, ja tällä voidaan arvioida olevan mahdollisesti positiivisia vaikutuksia asuntokauppaan. Varainsiirtoverolain muutosta sovelletaan takautuvasti 12.10.2023 alkaen.

Tulevaisuus

Tilastokeskus uutisoi kesäkuussa, että kuluttajien luottamusindikaattorin lukema oli korkein sitten vuoden 2022 alun. Asunnon ostaminen on mielessä yhä useammalla kuluttajalla. Suomen kiinteistönvälittäjät ry:n (SKVL) mukaan asuntokauppa lähtee todennäköisesti tasoittumaan ja hintojen lasku lakkaa, jos kuluttajien luottamus asuntojen hankintaan jatkaa vahvistumistaan.
 
Hypon pääekonomisti Juho Keskinen on muistuttanut, että asuntojen hintakehitys kääntyy nousuun viiveellä vasta sen jälkeen, kun asuntokauppa on elpynyt. Jos korot jatkavat ennusteiden mukaista laskuaan, aikaikkuna edullisille ostomahdollisuuksille ja varsinaisille alennuksille ei välttämättä kuitenkaan ole pitkään avoinna. Vaikka kassavirta ei olisi tällä hetkellä positiivinen, rakennusliikkeiltä ostettavista uudiskohteista voi saada sijoitusasuntojen hintoihin hyviä alennuksia. Tilanne voi tarjota mahdollisuuksia asuntosijoitusten pitkän tähtäimen arvonnousuun.

Pellervon taloustutkimuksen keväällä teettämän  asuntomarkkinaennusteen mukaan vapaarahoitteiset vuokrat nousevat tänä vuonna keskimäärin 2 %. Suomen Vuokranantajat Ry:n vuoden 2024 juuri julkaistussa markkinakatsauksessa Vuokraovi.comin liiketoimintapäällikkö Henrik Laakkonen arvioi lisäksi, että kysynnän ja tarjonnan suhde tulisi vuokramarkkinoilla kääntymään vielä tämän vuoden aikana.

Vuokramarkkinoiden osalta opiskelupaikkojen varmistuminen kesän aikana nostaa erityisesti yksiöiden kysyntää. Korkeampaa koulutusta tarjoavilla paikkakunnilla keskustan tuntumassa sijaitseville asunnoille tulee olemaan tarvetta. Muuttovoitto kasvukeskuksiin on myös yleisesti ottaen jatkunut.

Mahdollisuuksia

Vetovoimaiselle Lohjanjärven rannalle Lohjan Hiidensalmeen on juuri valmistunut viimeisin Suomen Asuntoneuvoja Oy:n tarjoama kohde, Asunto Oy Lohjan Sahamies. Muutama yksiö on vielä myynnissä jopa yli 5,5 % vuokratuotolla. Lisäksi kohteessa on tarjolla muutama asuntosijoittamiseen sopiva kaksio. Lähes kaikki asunnot on jo valmiiksi vuokrattu

boho.fi

Vuokra-asumista Suomessa


Löydä edullinen laina lainaaverkossa.fi ja Axolainan avulla

Axolaina vertaa puolestasi 2000 € – 60 000 € lainat

  • Et sitoudu mihinkään
  • Se ei maksa sinulle mitään
  • Saat parhaan tarjouksen
Klikkaa tästä ja pääset suoraan Axolainan lainatarjous-lomakkeeseen

Vastaa